Havuja#!@&%&!
-ohjelmakokonaisuus

Havuja#!@%&! -ohjelmakokonaisuus on yrittäjyyden edistämiseen tarkoitettu ohjelma, joka muodostuu kolmesta eri tasosta sekä  Havuja#!@%&! Nuotiopiiri -yhteisöstä. Havuja#!@%&! tukee uusien liikeideoiden liikkeelle lähtöä ja niiden kiihdytystä tulevaisuuden menestystarinoiksi. Ohjelmakokonaisuus tarjoaa osallistujilleen uusia ideoita, sparrausta, menetelmiä ja verkostoja innovaation kaupallistamiseen, liiketoiminnan kehittämiseen ja kansainvälistymiseen. Uskallus kokeilla, halu tehdä yhdessä ja avoimuus uusille ajatuksille ovat yhteisiä teemoja kokonaisuudessa. Tarkemmat tiedot kustakin ohjelmasta löydät alempaa.

Porukkamme koostuu inhimillisistä, lämpimistä ja hyväntahtoisista ihmisistä, ja välitämme aidosti asiakkaistamme. Ristiinpölytys onnistuu, sillä olemme täysin toimialariippumattomia. Meillä on tämän lisäksi laajat kontaktit ja verkostot, jotka ulottuvat myös alueen oppilaitoksiin. Menetelmämme ovat käytännönläheisiä: karvahattutyylillä vetäminen on meille enemmän kuin tuttua!

Havuja#@%&! -nimi syntyi siitä, että Pohjois-Savon kasvuyritystapahtumat ja -toiminta ovat nimien osalta vahvasti liitoksissa hiihtämiseen ja luontoon samoin kuten Tahko Ski Lift Pitch ja Startup Hiihtokoulu. Havuja#!@%&! -ohjelmakokonaisuus ja Business Center Pohjois-Savo ovat osa Pohjois-Savon startup-ekosysteemiä, johon myös edellä mainitut tapahtumat liittyvät.

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme, niin katsotaan yhdessä sinulle sopiva vaihe ohjelmakokonaisuudestamme!

Tutustu ohjelmakokonaisuuden eri vaiheisiin alla
ja lue lisätietoa kunkin ohjelman sivulta!

Kenelle

Havuja#!@%&! -ohjelmakokonaisuudesta löytyy erilaisia ohjelmia ja toimintaa eri vaiheen tekijöille: ideatiimeille, olemassa oleville yrityksille ja kasvuyrityksille. Alkuun pääsemiseen riittää vain innokkuus omien taitojen kehittämiseen, yrittäjyyteen tai omaa liikeideaa kohtaan. Myös olemassa olevat yritykset pystyvät saamaan uusia näkökulmia ja työkaluja yritystoiminnan ja kasvun tueksi.

Ohjelmakokonaisuuteen ja sen eri vaiheisiin osallistuminen on
maksutonta, mutta osallistujilta edellytetään sitoutumista ja tavoitteellisuutta.

t

Miksi

Havuja#!@%&! -ohjelmakokonaisuuden avulla kehität liikeideaasi ja kasvuyritystäsi tavoitteellisesti ja järjestelmällisesti. Ohjelman avulla pystyt välttämään liiketoimintaan liittyvät tyypilliset
alkuvaiheen sudenkuopat ja karikot, kun tukenasi ovat kokeneet Business Center Pohjois-Savon asiantuntijat.

Osallistuessasi ohjelmakokonaisuuteen saat käyttöösi laajat verkostot, henkilökohtaista valmennusta ja kattavan paketin testattuja menetelmiä kehittää liikeideoita ja yrityksiä. Löydät uusia ajatuksia, mahdollisuuksia ja yhteistyötahoja, joiden löytäminen ja hyödyntäminen voisi muussa tapauksessa olla haastavaa ja aikaavievää.

Miten

Havuja#!@%&! -ohjelmakokonaisuuteen osallistuva voi aloittaa mistä tahansa ohjelman vaiheesta, ja sopiva vaihe voidaan katsoa tapauskohtaisesti yksilöllistä sparrausta unohtamatta.

Yksilö tai ideatiimi aloittaa usein Havuja#!@%&! Bootcamp -ideakiihdytysohjelmasta. Perustamisen kynnyksellä tai jo olemassa olevan kasvuryitysken on mahdollista hypätä suoraan toiseen vaiheeseen, Havuja#!@%&! Accelerator -startup-kiihdytysohjelmaan. Kasvu- ja menestyskykyä osoittanut yritys voi päästä saman tien kolmanteen vaiheeseen, Havuja#!@%&!
Leap -kasvuyritysohjelmaan
.

 

Metsästäkin voi hiihtää maailmanmestariksi!

Havuja#!@%&! Bootcamp -ideakiihdytysohjelma

Havuja#!@%&! Bootcamp on lupaaville ideoille ja niiden kehittäjille suunnattu Havuja-
ohjelmakokonaisuuden ensimmäinen vaihe. Kahden viikon mittainen ohjelma lähipäivineen tarjoaa kiteytettyä tietoa ja työkaluja tiimityöhön, liikeideoiden synnyttämiseen, niiden kehittämiseen asiakastarvetta vastaaviksi sekä lopulta markkinapotentiaalin löytämiseen.

Havuja#!@%&! Bootcampin kautta saat varmuuden kehittää liikeideoita, joilla on hyvät mahdollisuudet menestyä ja toimia kasvuyrityksen pohjana.

Seuraava toteutus 18.-19.2020 & 30.9.2020.

Havuja#!@%&! Bootcamp -ideakiihdytysohjelma

Havuja#!@%&! Bootcamp on lupaaville ideoille ja niiden kehittäjille suunnattu Havuja-
ohjelmakokonaisuuden ensimmäinen vaihe. Kahden viikon mittainen ohjelma lähipäivineen tarjoaa kiteytettyä tietoa ja työkaluja tiimityöhön, liikeideoiden synnyttämiseen, niiden kehittämiseen asiakastarvetta vastaaviksi sekä lopulta markkinapotentiaalin löytämiseen.

Havuja#!@%&! Bootcampin kautta saat varmuuden kehittää liikeideoita, joilla on hyvät mahdollisuudet menestyä ja toimia kasvuyrityksen pohjana.

Seuraava toteutus 18.-19.2020 & 30.9.2020.

Havuja#!@%&! Accelerator -startup-kiihdytysohjelma

Havuja#!@%&! Accelerator on Havuja#!@%&! -ohjelmakokonaisuuden toinen vaihe, jossa startupeja ja innovaattoreita autetaan luomaan liiketoimintaa. Tämä toinen vaihe soveltuu myös kaupallistamisvaiheeseen sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Acceleratoriin voi saada pääsyn myös ohjelman ensimmäisen vaiheen, Bootcampin, kautta.

Sivun alaosasta voit käydä lukemassa ensimmäiseen kiihdytysohjelmaan osallistuneiden kokemuksia kiihdyttämöpilotista, joka järjestettiin vuoden 2019 aikana.

Seuraava Accelerator alkaa 1.10.2020 ja haku ohjelmaan aukeaa syyskuun 2020 aikana. Lisätietoa alla olevasta painikkeesta!

Havuja#!@%&! Leap -kasvuyritysohjelma

Havuja#!@%&! Leap on Havuja -ohjelmakokonaisuuden kolmas vaihe. Havuja Leap on räätälöity palvelupolku liiketoiminnan kehittämiseen ja hallittuun kasvuun: Se sopii voimakkaan kasvun, kehittämisen, kansainvälistymisen ja/tai muutoksen vaiheessa oleville startupeille tai pidemmälle edenneille yrityksille.

Lisätietoa tästä viimeisestä vaiheesta tulossa myöhemmin.

Havuja#!@%&! Leap -kasvuyritysohjelma

Havuja#!@%&! Leap on Havuja -ohjelmakokonaisuuden kolmas vaihe. Havuja Leap on räätälöity palvelupolku liiketoiminnan kehittämiseen ja hallittuun kasvuun: Se sopii voimakkaan kasvun, kehittämisen, kansainvälistymisen ja/tai muutoksen vaiheessa oleville startupeille tai pidemmälle edenneille yrityksille.

Lisätietoa tästä viimeisestä vaiheesta tulossa myöhemmin.

Havuja#!@%&! Nuotiopiiri -yhteisö

Havuja#!@%&! Nuotiopiiri on yhteisö, jossa tuomme yhteen yrittäjyydestä ja innovaatioista kiinnostuneet ihmiset monialaisesti niin yrityksistä kuin oppilaitoksista.

Havuja#!@%&! Nuotiopiiri tarjoaa työelämäyhteyksiä sekä mahdollisuuksia verkostoitua myös kansainvälisesti. Nuotiopiirissä jokainen pääsee vaikuttamaan ja tuomaan esille toiveensa, sillä järjestämme erilaisia tapahtumia yhteisömme jäseniä kuunnellen.

Tervetuloa mukaan Havuja#!@%&! Nuotiopiiriin!

Asiakaskokemuksia Acceleratorista

”Liikeideaa sparrattiin omien ohjaajien, muiden tiimien ja mentoreiden kanssa. Säästettiin oppirahoja, kun saatiin konkreettiset työkalut yritystoiminnan suunnitteluun ja päästiin testaamaan liiketoimintamallia jo ennen yrityksen perustamista.”

– Iita ja Sonja, Hathunters

”Mentori-illat olivat kaikkein parasta antia. Jokaisella mentorilla oli äärimmäisen hyviä kontakteja, joihin ei pääsisi koskaan pelkällä omalla kontaktoinnilla. Johtavan vakuutusyhtiön pääjohtajan kontaktointi, joka johti valtakunnalliseen sopimukseen, ei olisi mitenkään onnistunut vain itseltä.”

– Tomi Lindström, Sikkum Täsmäkuivaus

Algoa Progress suosittelee Havuja#!@%&! -kiihdyttämöä. Kiihdyttämössä käydään monipuolisesti läpi koko polku ideasta kaupallistamiseen.

– Mika, Mikael ja Joona,
Algoa Progress

Epäröitkö, mikä ohjelman vaihe sopisi sinulle?
Ota yhteyttä, niin katsotaan yhdessä!